No, en nyt sitten kuollutkaan, ihan vielä.

Jonkinlaista astmaa mulle varmasti pukkaa. Kanit käyvät selvästi henkeen, varsinkin pienempi. Voisin kyllä luopua siitä jos olisin varma, että se löytäisi hyvän kodin. Sen verran olen siihen kuitenkin kiintynyt, pupun kiukkuisuudesta ja huono käytöksisyydestä huolimatta, etten sitä haluaisi aivan kenelle hyvänsä antaa. Kanilla pitäisi mielellään olla pupu-seuraakin, sillä se ei ole koskaan hyväksynyt ihmistä laumaansa, toisin kuin toinen pupumme. Se on kyllä utelias ja joskus antaa muutaman pusunkin, mutta säilyttää silti tietyn välimatkan. Sen sijaan Mandala eli toinen kanimme, tulee koko ajan aivan kiinni, hyppelee perässä ja vaatimalla vaatii huomiota ja rapsuttelua.

Välillä tuntuu, että minulla menee ylenmäärin aikaa ja energiaa pupujen jälkien siivoukseen ja muuhun hoitoon. Toisaalta, mitäpä muutakaan tekisin. Nyt minulla on paljon opiskeltavaa, mutta kaipaan kirjatentteihin lukemisen ohelle jotain toiminnallista. Jatkuva siivous ja paikkojen järjestely sopii sikäli hyvin, että saan tehdä välillä jotain konkreettista. Mielellään tietty ottaisin tästä siivouksesta rahaakin. Olen nyt hakenut siivoustöitä, käynyt haastattelussakin. Jos saan tuon paikan, varmaan kotisiivous into laimenee. Toivottavasti Kalle jaksaa sit edes joskus tehdä jotain, tai kotimme näyttää ja haisee nopeasti kaatopaikalle.

Olin hyvin ahdistunut työpaikkahaastattelun vuoksi. Onneksi haastattelu sovittiin heti seuraavalle päivälle, joten en ehtinyt ahdistua sen vuoksi kuin yhden päivän ja yön. Yöllä kyllä nukuin kohtuu hyvin, mutta näin koko ajan painajaisia liittyen haastatteluun. Lopultahan tuo sujui aivan hyvin. Varmaan rentouduin osaltaan senkin vuoksi, kun pyöräilin ensin Kempeleeseen, jossa toimisto oli. Sinne oli reilu 12 kilometriä, joten tällainen liikunta helposti vähentää psyykkistäpainetta. Itsellä ainakin liikunta usein auttaa rauhoittumaan. Tosin otin kyllä pitkästä aikaa yhden rauhoittavan pillerinkin. En edes muista milloin olen syönyt niitä viimeksi. Ne toimivat lähinnä sellaisena tukena, että tiedän voivani syödä sellaisen jos joskus tuntuu oikein pahalta, mutta yleensä en kuitenkaan koskaan edes ota niitä. Gradun esitykseen muistaakseni ruinasin reseptin psykiatrilta ja sitten en yhtäkään ottanut siihen tilanteeseen.

Pikku-siskoni tulee tänään kyläileen. Mitähän keksimme viikonloppuohjelmaksi hänen kanssaan? Toivottavasti en ole kovin väsynyt, että pysyn hänen energisessä tahdissaan. Vointi on ollut kyllä viime aikoina vähän parempi. Varsinainen flunssa meni ohi antibioottikuurilla. Lääkäri totesi perinteisen poskiontelotulehduksen. Nyt sekin poskisärky on toistaiseksi ohi, mutta en ole täysin vakuuttunut et se johtui vain tulehduksesta, koska minulla on ollut poskisärkyä aina silloin tällöin ainakin vuoden ajan ja usein ei ole edes nuhaa. Onko se voinut olla koko ajan poskiontelotulehdusta? Hmm. Olis kai sen pitänyt lähteä antibioteilla, joita söin Filippiineillä korvasärkyyn? No, pääasia, et terveyteni on taas siedettävä. Korvaongelmanikin ovat olleet lähes pois. Oikeastaan nyt vasta tiedostin asian. Miksi ihminen ei osaa olla iloinen siitä jos joskus ei mitään paikkaa särje ym, vaan huomaa kroppansa tilan vasta jos kipuja ilmaantuu?

Tänään söin taas dyykkausruokaa. Jouduin kuitenkin käyttämään rahaa kanien ruokaan. Eipä sitä aivan ilman rahaa voi elää, aina tulee yllättäviä kuluja. Nyt Alisankin kanssa on pakko johonkin huvituksiin sijoittaa. Näen häntä nykyään niin harvoin, että tietty meillä pitää olla kivaa meidän siskosviikonloppunamme. Eikö mitään kivaa voi tehdä ilmaiseksi? Ärsyttävä yhteiskunta! Kuka sinut on rakentanut tällaiseksi? Itse sanoudun siitä vastuusta irti. Jos minulta kysyttäisiin, tämä "systeemi" näyttäisi aivan toiselle. Koska en koe olevani vastuussa siitä, millainen paikka tämä yhteiskuntamme on, en koe myöskään velvollisuuksia sen suhteen. Äitini varmaan luulee, että menen (jos pääsen) töihin siksi, että voisin itse elättää itseni. Oikeastaan etsin töitä, että minulla olisi vastapainoa opiskelulle. En koe olevani velvollinen työntekoon. Pieni kunnian poikanen minussa asuu sen suhteen, etten mielelläni pyydä rahaa vaarilta. Mutta jos hän sitä antaa, otan sen kyllä häpeilemättä vastaan.

Varmaan lähdemme keväällä Eurooppaan kiertelemään, vapaehtoistöihin wooffauksen kautta ja asustelemaan sohvasurffaajille. Mahdollisesti liikumme pyörillä. Kesän voisi olla Suomessa ja taas syksyllä lähteä Intiaan päin. Tässä vähän tulevan suunnittelua, jolla jaksaa tämän varmasti rankan syksyn. Kunhan vain Kallen ja mun välit pysyisivät hyvinä! Pientä rakoilua on välillä ilmassa, mutta niinhän suhteissa aina...