Kirjailen tässä nyt muutaman rivin, kun odottelen, että kiireisimmät käyvät syömässä. Yliopiston ruokaloihin ei juuri 12-13 välillä kannata yrittää ängetä. Kävin äsken fysioterapeutilla, kun selkäni on välillä ollut pahastikin jumissa. Luulen kyllä, että selän puutumiset ja pistelyt johtuvat enimmäkseen huonosta patjastani ja tietenkin tästä kumarasta asennosta, johon aina päädyn jos istun koneella. Selkäoireet pahenivat silloin, kun olin taidemuseolla työharjoittelussa ja istuin joka päivä lähes 7 tuntia koneella. Nyt taas kun olen liikkunut enemmän ja yrittänyt venytellä, oireet ovat kohtuullisen hyvin hallinnassa. En oikeastaan tällä hetkellä ole yhtään huolissani selästäni, uskoisin kipujen pysyvän siedettävissä rajoissa. Korvani on paljon suurempi huolen aihe, kun se edelleen kutisee. Sekin tosin on juuri tuollaisena aika harmiton, mutta pelkään että se pahenee reissussa tai nyt juuri ennen lähtöä. 

Tämä jää varmasti viimeiseksi kirjoituksekseni ennen Italian reissua, tai ainakin viimeiseksi, jonka tulostan. Uskoisin matkan menevän hyvin, koska olemme jo niin kokeneita reissaajia ja olemme selviytyneet haasteellisimmissakin oloissa. Aika erilainen reissuhan tästä kuitenkin sikäli tulee, että olemme enemmän "luonnon" armoilla kuin koskaan. Kelit siis vaikuttavat varmasti paljon kulloiseenkin fiilikseen ja vaatiihan se hyvin erilaisia taitoja pärjätä koko ajan taivasalla ja liikeessä kuin siirtyä junilla ja busseilla paikasta toiseen ja yöpyä mukavissa sisätiloissa. Fyysinen turvallisuus huolettaa aavistuksen verran, vaikka en tosissani sen puolesta osaakaan pelätä. Teoreettisesti on tietenkin mahdollista, että saamme jonkun häirikön telttaamme keskiyöllä. Toscanan pitäisi kuitenkin olla suhteellisen turvallista ja hyvinvoivaa aluetta ja jos laitamme teltan jonnekin piiloon, kukaan ei edes tiedä meidän olevan siellä, joten hän ei voi tulla häiritsemään. 

Jos kuitenkaan en tule takaisin reissultani niin ehkä voisin summata tähän jotain elämästäni. Voisin kertoa jonkun suuren elämänfilosofiani, mutta ajatukseni keskeytyy koko ajan, sillä vieressäni höpistään. Hyvän elämän olen loppujen lopuksi elänyt, ainakin siinä on ollut paljon hyvää. Ehkä tärkeintä elämässä oman kokemukseni mukaan olisi antaa kaikkien kukkien kukkia, katsoa elämää mahdollisimman monelta kantilta ja nähdä ihminen pintaa syvemmältä. Jos ihminen näyttää olevan tietynlainen, se ei ole koskaan koko totuus ja vaikka ihmisellä olisi ongelmia, hänellä on samaan aikaan aina myös vahvuuksia. 

Olisin halunnut pohdiskella elämänfilosofiaani pitempään. Yleensä tämä pieni tietokoneluokka on hyvin rauhallinen, mutta juuri nyt täällä on sen verran hälinää, etten pysty keskittymään. Kellokin alkaa olla jo sen verran, että voisin suunnata syömään. Söisinköhän kasvista vai lihaa? Huomaan kyllä, että oloni on aina paljon kevyempi ja mahani voi paremmin, kun pitäydyn kasviksessa. Omatuntonikin pitää siitä, sillä tiedostan kuinka pahaksi lihan syönti on. Se kuluttaa luonnonvaroja niin paljon moninkertaisemmin kuin kasvisten viljely. Toisaalta, täällä YO:lla tuntuu tuhlaukselta syödä kasvista sillä samalla hinnalla saa raaka-aineiltaan kalliimman liha-aterian. Itse usein dyykkaamme kasvikset, joten ne ovat meille ilmaisia ja siten tuntuu typerältä täällä maksaa niistä.

Nyt mielentilani tuntuu suhteellisen rauhalliselta. Toivottavasti se pysyy tällaisena levollisena. Vähän sressaa se, että Kallen porukat ovat perumassa Italian talon vuokraansa, koska lennot peruuntuivat. Alisalle olisi varmasti suuri pettymys ellei hän pääse Italiaan. Mutta emmeköhän jotain keksi, vaikka Kallen äiti ei taloa sieltä vuokraisikaan. Me osaamme sumplia asioita, se on vahvuutemme. Kallen porukat jahkailivat ensin pitkään miten tehdään ja nyt he ovat luovuttamassa, koska menee muka liian vaikeaksi, vaikka mielestäni selkeitä ja helppoja vaihtoehtoja olisi vaikka kuinka.