Hörpin Bruneista ostettua aloevera teetä ja kuuntelen sateen ropinaa peltisiin ikkunalautoihimme. Brunei...Mitäs muita niitä olikaan? Mielessäni vilisee maiden nimiä Malesia, Singapore, Intia, Sri Lanka, Thaimaa, Burma, Brunei jne. Kaikkiin paikkoihin liittyy monenmoisia muistikuvia, joita maistelemani tee tuo mieleen.

Muistikuvat alkavat pikku hiljaa jo haalistua. Monet lkaupunkien nimet herättävät vahvoja tunteita, kuten Kandy tai Berhanpuri, mutta nuokin tunne-elämykset tuntuvat jo menettävän tehoaan koko ajan, jotenkin kuihtuvat. Onhan kotiin paluusta kyllä jo aikaakin pari kuukautta.

Kun kotiuduimme kaikki tuntui vähän aikaa aivan leppoisan mukavalle. Elämä oli helppoa tuttuine arkirutiineineen ja ihmisiäkin pyöri yllättävän paljon ympärillä, joten yksinäisyydestä, joka on yleensä minulle tuttu ongelma, ei tarvinnut kärsiä. Tuolloin oli tunne "Nyt en kyllä halua lähteä vähään aikaan minnekään. Helpotus olla välillä paikallaan". Pikku hiljaa kuitenkin tämä arjen tyhjyys alkaa käydä tukahduttavasti päälle. Ehkä ongelmana on, ettei minulla edes ole varsinaista arkea. Ei mitään velvotteita! "Menisit töihin niin saisit elämäsi raiteilleen, jotain tekemistä ja elämänsisältöä", saattaisi joku neuvoa. Ongelmana vain on, etten tiedä, onko minusta koskaan työelämään. En tiedä yhtään mitä pystyisin tekemään! Minulla on pahoja sosiaalisia ongelmia tai luultavammin ne kietoutuvat tietyn neuroosin ympärille. Toisaalta minulla ei edes ole mitään vahvaa osaamisen aluetta, ei tieto-taitoa mihinkään erityiseen. No, olenhan opiskellut yliopistolla noin 8-vuotta ja minulla on opintopisteitä vaikka muille jakaa, mutta silti minusta tuntuu, etteivät nuo opinnot raivaa tai osoita minulle tietä mihinkään tiettyyn ammattiin. 

Monenmoista projektia aina aloitan. "Et voi koskaan onnistua misään jos et yritä, anna itsellesi edes mahdollisuus", piiskaan usein itseäni. Nyt kesällä, kun elämä on poikkeuksellisenkin tyhjää, olen suunnitellut kirjan kirjoittamista. Ensin mietinnän alla oli romaani, sittemmin reissutarinoista koostuva teos. Tällä hetkellä kirjan kirjoittaminen on jäänyt vähän taka-alalle suhteessa lehtikirjoittelun suunnitteluun. Olishan se lehtijutun kirjoitus vähän pienempi projekti kuin kirja, siksi se houkuttelisi ja nuo tarinat voisivat olla jonkinlainen pongahduslauta kirjaankin. Kirja tuntuu aika isolta palalta purtavaksi. Olen joskus kirjoittanut muutamia lehtijuttuja, mutta pääasiassa vain Ylkkäriin, joka huolii tekstejä aika helposti. Nyt se on kesätauolla ja haluaisin kirjoittaa johonkin, mutta en millään keksi, mille areenalle tarjoaisin kirjoituksiani. Olen yrittänyt miettiä pääni puhki eri lehtiä ja käydä katsoon niitä kirjastossa, mutta kaikilla vaikuttaa olevan omat kirjoittajansa. Matkalehdeltä kyselin sähköpostilla tilaisuutta raapustella jotain, mutta eivät ainakaan vielä ole vastanneet mitään. Tulisi nyt edes jokin vastaus! Masentaa, kun kerrankin saan aikaiseksi yrittää jotain ja koskaan en saa edes tilaisuutta näyttää, että osaisin tehdä jotain leipäni eteen.

Haen leipäni nykyään lähinnä roskiksista. Tietenkin välillä täytyy käydä kaupassakin, mutta suurin osa ruoka-aineksistani on aina dyykattuja. Dyykkaus on kyllä minulle pelastava enkeli, tai lähinnä ne tietyt roskikset ovat! Ilman niitä ihania haisevia roska-astioita en olisi varmasti päässyt edelliselle 8 kuukautta kestäneelle Aasian reissullekaan. Tein silloin satunnaisesti siivoustöitä, 4 kuukauden aikana tienasin noin 1800 euroa ja säästin dyykkauksen ansiosta lähes jokaisen sentin. En ole monesta asiasta itsessäni ylpeä, mutta nyt tätä ajatellessani huomaan tuntevani ihania itsetyytyväisyyden tunteita. Osaan säästää ja elää lähes kuluttamatta! Minulla on sentään jokin vahvuus ja se on mielikuvituksellinen taito löytää ylijäämää tästä yhteiskunnasta ja hyödyntää se omiin tarkoituksiini. Meidän yhteiskunta on niin rikas, että aina on niitä, joilla on ylimääräistä rahaa. Kirppari löydöt ovat hyvä esimerkki tästä, miten köyhä voi hyötyä rikkaan tuhlailevaisuudesta. Tässä on tietenkin myös ekolokinen puolensa. Juuri siihen viitaten pidän vähäistä kulutustani hyveenä. Muutenhan sanasta "säästäjä" tulee vain kitupiikki mieleen ja jotenkin tiukkapipoinen ihminen, sellainen jolle raha on tärkeä arvo. Itselleni raha on täysin toissijainen arvo, mutta vähän sitä täytyy olla, että voi kokea itsensä vapaaksi. Vapaus on minulle hyvin tärkeä arvo! En nyt lähde avaamaan tätä sen syvemmin, mut totean sen vain tarkoittavan minulle riippumattomuutta yhteiskunnan odotuksista tai jopa vaatimuksista, sekä aivan konkreettista liikkumisen vapautta.

Vaikka paljon valitan elämästäni ja aloitin tämän päiväkirjankin nyt vain siksi, että saan valittaa, ymmärrän silti kuinka onnekas olen monessa suuhteessa. Juuri tuo liikkumisen vapauskin. Miltä tuntuisi elää jollakin Indonesian Sumatran pikku saarella koko ikänsä, koska ilman passia ei voi lähteä saarelta ja passi myönnetään vain harvoille ja valituille? Tai miltä tuntuisi raataa burmalaisena pakkotyöläisenä jonkun sillan rakentamisen kimpussa päivästä toiseen saamatta edes juuri mitään palkkaa? Itse en ole konkreettisesti vangittuna mihinkään. Siitä osaan riemuita. Oikeasti tunnen hetkittäisiä onnen tuulahduksia, kun mietin, että nytkin saan tehdä juuri sitä mitä itse tahdon. Saan vapaasti suunnitella päiväni. Silti henkeni tuntuu usein vangitulta. Se kaipaisi jotain hengen ravintoa, kirjojenkaan ravinto ei aina riitä, se kaipaisi haasteita. 

Kyllä minun on varmaan syksyllä pakko aloittaa jokin projekti, mennä mukaan johonkin. Onhan minulla niitä omia projekteja, kuten mainitsinkin, mutta esimerkiksi kirjan kirjoitukseen tarvitsisin jotain rohkaisua. En osaa ensin kirjoittaa nähden valtavan vaivan ja sitten vasta tarjota sitä johonkin. Pessimistisesti ajattelen, ettei kukaan kuitenkaan huolisi teostani. Jos yritän ajatella objektiivisesti, tunnen kyllä, että kirjassani on jonkin näköinen siemen "menestykseen". Osaan kirjoittaa keskitasoisesti ja sisältöä matka-kirjaan olisi kyllä blogejen pohjalta runsaasti. Gradusta sain 5 eli täydet pisteet eli se rohkaisee siihen suuntaan, että voisin joskus vielä onnistua jossain muussakin, kun kerran olen aiemminkin onnistunut. Mutta joka tapauksessa tarvitsisin jotain tukea kirjoittamiseen, oma sinnikkyys ei vain riitä... 

No niin..Tästä tuli juuri sellainen vuodatus, kuten sivuston nimikin kai jo vaatii. Kommenttia saa jättää vapaasti. Vaikka itselleni tätä kirjoitan, on aina kiintoisaa saada palautetta.