Ei ole mahdollista! Hipaisin näppäimistöstä jotain tiettyä näppäintä ja koko tekstini katosi! Nyt en sano enää muuta kuin, että kaipaan Intiaan kaikista punkituksista, torakoista ja hetkittäin ahdistavasta väen paljoudesta huolimatta. Tämä alkutalvi on ollut suhteellisen ankea: rapa lentää pyöräillessä, kävellen saa kahlata sohjossa kengät märkinä, aina on pimeää ja arkeni on tapahtuma köyhää. Luulenpa, ettei enstalvena mikään pidättele mua täällä Suomessa!  Kaipaan Intiasta valon ja lämmön lisäksi ruokaa, pohjoisen ja rannikon kauniita maisemia ja ylipäätään liikkeellä oloa.

Korvani vaivaa jälleen ja pitää varmaan huomenna raahautua näyttämään sitä tohtorille. Toivottavasti siitä ei nyt tule mitään pitempää riesaa! Kauanhan nämä oireet ovat jo kestäneet, mutta pääsääntöisesti hyvin lievinä. Eilen illalla oli taas niin armoton kutina, etten voinut olla raapimatta korvaani kunnolla ja työntämättä sinne vessapaperia, välillä olen suolavedellä yrittänyt sitä huuhdella ja vähän kaikkea mitä nyt mielikuvitukseni on vain antanut myöten, olen kokeillut. Nyt sitten luulen, että korva saattaa olla myös tulehtunut. Se on varmaan ärsyyntynyt rapsuttelusta, mutta kutinan ollessa pahimmilleen, ei voi olla tekemättä mitään. Nettiä selailtuani, tulin siihen tulokseen, että mahdollisesti korvassani voi asustella jokin sieni. Olen taas hyvin katkera lääkäreille, kun aikaisemminkin olen korvastani valittanut ja heillä ei ole nähtävästi käynyt mielessäkään, että se voisi olla sieni. Viimeksikin hän vain sanoi "En minä näe siellä mitään erityistä, ihan normaalilta näyttää". Tyydyin silloin siihen, mutta nyt kun tämä on enemmän tai vähemmän vaivannut jo vuoden, haluaisin tutkituttaa asian vähän paremmin.   

No nyt sitten innostuin kuitenkin kirjoittelemaan vielä uudestaan, joten kirjaillaan vielä muutama rivi. En ole näpytellyt mitään elämästäni muistiin pitkiin aikoihin ja siksikin olisi nyt tarve vähän raapustella. Itsenäisyyspäivänä tosin kirjoitin perinteisesti paperille baarissa pari sivua. Miksihän minulla on tärve pohtia elämääni näin kirjallisesti? Jotenkin se selkeyttää ajatuksia ja toisaalta haluan, että minusta jää jokin jälki tähän maailmaan. Tietenkin siinä käy niin, että jokin sukulaiseni tuumaa kuolemani jälkeen tavaroitani lajitellessa "mitähän roskaa nämäkin ovat" ja tuikkaa paperit tuleen. Myönteisimmissä kuvitelmissani historiantutkija löytää kirjoitelmani parin sadan vuoden päästä ja käyttää niitä yhtenä lähteenä vaikkapa siihen, kuinka ihmiset ovat ennen kärsineet monenmoisista ahdistuksista. Tuolloin tietenkin kaikki psyykeongelmat ovat voitettu ja siksi tällaiset menneen epävakaat persoonat muodostavat kiintoisan tutkimuskohteen.

Pitäisi saada aikaan tulostella näitä päiväkirjatekstejäni, sillä tuskin nämä netissä kovin pitkään säilyvät...Pikku-siskoni soitti äsken. Ihanaa, kun se soittelee ja välittää kuulumisistani! En ole oikein vain useinkaan tehnyt juuri mitään, joten puhumisenaiheet ovat  vähän kortilla. Yleensä keskustelemmekin lähinnä kaneistamme. Alisa aloittaa melkein aina samoin "Mitäs kummipupulle kuuluu?" En nyt jaksa kirjailla pitemmästi, kun se edellinen tekstini katosi. Olin panostanut siihen hieman enemmän ja en nyt jaksa samoja pohdintoja uudestaan näpytellä. Yhden jutun vielä kerron: Pari päivää sitten tulin kotiin yliopistolle pyöräilyn jälkeen ja katseeni osui heti rapussa lappuun "Onko parvekkeesi märkä, luminen ja ankea?" Se meinasi lähes naurattaa, koska se oli niin osuvaa tilanne komiikkaa. Ajattelin: tuota ei voisi paremmin sanoa. Parvekkeeni jaksaa hyvin, mutta minä itse olen kaikkea tuota!