Miksi tämän päiväkirjan kirjoittaminen on niin helppoa, mutta muuta tekstiä en tunnu saavan aikaiseksi? Ehkä se johtuu siitä, että kirjoitan tätä vain itselleni ja jos julkaisisin jonkun tekstin, ei voi tietää kuinka moni sitä lukisi. Luulen, ettei tätä lue kovinkaan moni. Mistähän edes näen, onko blogissani käynyt porukkaa? Jotenkin on iso kynnys yrittää kirjoittaa sellaista tekstiä, josta tietää, että se ilmestyisi aivan oikeasti paperille. Tuntuu, että sen pitäisi olla silloin niin täydellistä. 

Löysin jostain ilmaisjakelulehdestä artikkelin "Olet riittävän hyvä" ja repäsin siitä tuon sivun irti. Laitoin sen sinitarralla tähän työpöytämme eteen ja sen jälkeen sain vähän kirjoitettua Borneo tarinaani, mutta silloinkin oli koko ajan olo "Ei tästä oikeasti tule kovinkaan kummoista." En vain voi julkaista tekstiä, jonka takana en pysty seisomaan, johon en voi edes jollain tavoin olla tyytyväinen. Toisaalta tällaista tekstä tuskin mikään lehtikään haluaisi julkaista, joten ehkä ei sitten kannata niin älyttömästi käyttää energiaa tähän lehtiartikkelitouhuun. Ehkä kirjoitan jutun vielä joskus, ehkä en. Kirjoitan silloin jos kirjoittamioseen on hyvä fiilis, jos tuntuu, että syntyy tekstiä. Väkisin ei kannata vääntää, silloin tekstistäkin tulee vain väkinäisen kuuloista. 

Ripustin äsken hyttysverkon vuoteemme yläpuolelle. Nyt tulee sitä katsellessa mieleen Gokarnan bampumajat tai jotkin Malesian rantakohteet. On se ihmeellistä, että nykyään saa kaupungissakin kärsiä hyttysten terrorismista. Ei täällä ennen, ainakaan meidän huoneistomme korkeudella, ole ollut yhtään itikkaa. Ehkä nyt on vain kunnon sääski kesä, niinhän ne asiantuntijat ovat pelotelleet. Viimekin yönä saimme herätä lukuisia kertoja sääskien ininään. Eihän ne mitään häiritsisi, kun eivät vaarallisia tautejakaan tartuta, jos vain söisivät heti, mutta tietenkin niiden pitää ensin laulaa saalistuslaulujaan ja piirittää päätäni kuin parastasikin saalista. 

Eipähän tänne muuten tulisi ötököitä, mutta kun pitää aina aukaista kuumuuden takia kaikki ovet ja ikkunat, eikä niissä ole hyttysverkkoja. Kanit ovat varmasti innoissaan aina yön viileydestä, saavat lepohetken helteen ahdistavuudelta. Varsinkin isompi jättikanini on aina aivan läkähtymispisteessä näin keskipäivällä. Nyt vein sille äsken pakasteesta kylmäkallen ja se asettui tyytyväisenä aivan siihen kiinni. Joskus yritän myös kastella kanejani, mutta siitä he vain hermostuvat. Mandala oli viimeksi minulle äkäinen koko loppu illan, kun vähän käytin sitä suihkussa. 

Pitäisi varmaan mennä jalkapallokentälle keräämään pulloja, siellä tuntuu olevan pelit käynnissä. Olen usein löytänyt lähes 10 euron edestä pulloja tuon kentän roskiksista välittömästi kisojen jälkeen. Ajoitus vaan on vaikea. En kehtaisi mennä sinne penkomaan vielä silloin, kun kenttä on täynnä väkeä, mutta toisaalta en voi odottaa kovin iltaankaan, sillä silloin joku muu ehtii ensin. Kova on kilpailu tällä pullojenkeräämis alallakin! Missäpä ei olisi tässä nyky-yhteiskunnassamme? 

Tänään kuulin hienosta projektista, mikä vähän rohkaisi minua siinä, että ehkä kaikki ei olekaan nykyään täysin rahalle alistettua. Ensinnäkin koko Hyvän mielen talon toiminta kuullostaa hyvin hienolta ajatukselta. Sitä rahoitetaan Raha-automaattiyhdistyksen varoista ja pyöritetään paljolti vapaehtoistyövoimin. Hienoa on ilmaisuus periaate ja, ettei yritetä tavoitella mitään voittoja. Mielenterveyskin on nykyään kuitenkin suurta bisnestä! Lääketeollisuus tahkoaa sillä hirveitä voittoja ja tietenkin monet kalliit yksityisklinikat ym. Jaakko, johon tänään yllättäen törmäsin, kertoi olleensa mukana tietyssä kulttuuriprojektissa, joka tosin oli jo loppunut. Tuo kuullosti kuitenkin hienolle jutulle, sillä siinä yritettiin kaiken kulttuurin ja taiteen kautta kuntouttaa ihmisiä. Monesti taideterapiat ovat vain kuvataidetta, mutta tuossa työskenneltiin lukuisten eri alojen parissa, kuten valokuvauksen, musiikin ja käytiin itsekin näyttelyissä, sekä tavattiin taiteilijoita.

Menin sanomaan tuolle Jaakolle terve! Jo kirpputorin alakerrassa tunnistin hänet, mutta en uskaltanut heti sanoa mitään. Kun törmäsin häneen uudestaan ovensuussa, rohkaisin mieleni ja tervehdin. Siinä sitten juteltiin vhän aikaa ja jatkettiin vielä pihalla. En yleensä uskalla ottaa kontaktia ihmisiin, harvoin olen minkäänlaisen aloitteen tekijä. Siksi tämä olikin minulta edistyksellistä...Jaakko oli vuosien takaa tuttu YTHS:n ryhmäterapiasta ja en ollut varmaan koskaan "vapaa ajalla" jutellut hänen kanssaan. Toivottavasti vielä törmäillään! Hänkin asuu täällä heinäpäässä, joten emmeköhän varmasti näe jossain. Ihanan rauhallisen ja "kiltin" oloinen ihminen!

Viime päivinä olenkin taas tavannut ihmisiä. Ennen juhannusta ollut viikko oli tosi rauhallinen ja olin lähinnä omissa oloissani. Se ei selvästi sopinut minulle, sillä mieliala alkoi jo vähän laskea. Nähtävästi tarvitsen aina paljon ohjelmaa. Nyt on ollut paljon paremmat fiilikset, kun olen ollut menossa. Eilen esimerkiksi kävimme aamulla Kallen kanssa koeajamassa auton (ei mitään tarkoitusta hankkia autoa, mutta tarvitsimme autoa hetkellisesti agrimarket reissuun), sitten olimme Kallen äitillä ja illalla tulivat Daniel ja Maria pelaamaan lautapelejä.

Tälle päivälle ei ole ihmeempiä suunnitteilla, mutta huomenna tulee taas sohvasuffaaja, sitten menemme laittamaan ruokaa pariskunnan kanssa, johon tutuistuimme Intiassa, keskellä viikkoakin tulee joku surffaaja kylään ja loppuviikosta Alisa.

Ehkä lähden vähän kurkkaamaan pulloja ja sitten kauppaan...Ei saisi kyllä kaupasta ostaa juuri mitään, kun tänään kävin jo Subilla. Hulluuttahan se oli tuokin patonki ostaa, kun pakastin on täynnä dyykattua leipää ja jääkaappi vihanneksia. Joskus on kuitenkin pakko vähän hemmotella itseään. Monien mielestä elän varmasti huippupihisti, mutta omasta mielestäni pihimminkin voisi elää. Aina välillä sorrun pieniin turhuuksiin, kuten kirpparivaatteisiinkin, mutta ehkä se on vain inhimillistä...Asketismi on hieno ihanne, mutta mielestäni asiassa kuin asiassa pitää elämässä osata joustaa. Buddha tiesi, että kultainen keskitie on paras ja olen paljolti samaa mieltä, tosin täyssä köyhäily-ököily linjalla, tietty uskon, että on hyvä elää lähempänä köyhyyttä...mut ei tarvitse kuitenkaan aivan ojassa kulkea:)