Ajattelin, että olisi rentouttavaa kirjoitella pitkästä aikaa, mutta nyt pää tuntuukin aivan tyhjältä. Tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa. No, eiköhän sitä ala ilmaantumaan, kun vain näpyttelen.

Eilen käytiin työkkärissä ilmottautumassa työnhakijoiksi. Sitä ennen oltiin jo netissä täytetty jotkin lomakkeet ja tuoltakin saatiin vielä kaavakkeet, jotka pitää viedä täytettyinä Kelalle. Eikö nyt yhdet paperit riittäisi? Hirveää byrokratiaa! Olin tosi ahdistunut, kun istuin tuon tädin edessä työkkärissä. Istuin aivan kierossa ja sen jälkeen selkä oli taas entistä kipeämpi. Jos olen oikein ahdistunut, jäykistyn ja vain tietyt liikkeet ja asennot tuntuvat "sallituilta" tai yksinkertaisesti mahdollisilta. Koko homma tuntui muutenkin naurettavalta leikkimiseltä. Ensinnäkin vaikka kuinka haluaisin töitä, en niitä tuota kautta saisi. Silti minun piti kertoa mieluisimmat ammatit, joihin voisin haluta jne. Toiseksi minulla on taas tällä hetkellä niin voimakkaat ja lamauttavat psyykeongelmat, etten missään tapauksessa pystyisi töihin, joissa ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Mitä muita töitä niitä edes on olemassa? Tietenkin freelancer kirjailija, joka tuottaisi tekstiä lehtiin ja ehkäpä jopa kirjoittaisi kirjoja voisi olla tällainen minulle sopiva työ. Kallen kaveri Lasse työskentelee kotonaan ja kirjoittaa toiminimellä lehtijuttuja. Olen monesti miettinyt hieman kateellisenakin, et se voisi olla myös minulle sopivaa työtä. Toisaalta, onhan se varmasti hyvin yksinäistä. En oikein ymmärrä Lassea, joka on kyllä ulkonäöltään vähän omanlainen ja ehkä luonteeltaankin hieman erakko, mutta silti tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa, et miten hän jaksaa aina istua koneella neljän seinän sisällä.   

Kirjoittelin viimein valmiiksi sen Borneo jutun, jota jo kesällä aloitin. Olin luovuttanut jo kesällä sen suhteen, koska siitä tuntui syntyvän niin latteaa tekstiä. Nyt kun tylsyyteni keskellä viimein ajan tappamisen vuoksi kirjailin jutun kokoon, en vieläkään ollut tekstin laatuun tyytyväinen. Tiedän, että matkailulehdissä suositaan tiettyjä kliseitä, kuten "parattisimainen" ja puhutaan kuvailevasti ylistäen tiettyjen paikkojen kauneutta. Sorruin sitten tietty kirjoittamaan samaan tyyliin, vaikka jotkin ilmaukset särähtivät korviini pahasti. Oli tekstissä paljon aidosti oman tyylistänikin tekstiä, mutta sitä rajasi vähän se, kun en saanut kirjoittaa niin laveasti kuin luonteenomaisesti kirjoittaisin. Inhoan lehtiteksteissä sitä, että niiden täytyy olla niin suppeita. Kun tarinaa alkaa syntyä, se elää omaa elämäänsä ja alkaa helposti rönsyillä. Se toimii hyvin blogissa, mutta ei oikein lehtijutuissa. No, joka tapauksessa yllätys oli suuri, kun he halusivat julkaista tekstin. Kyllähän se heti itsetuntoa hiveli! Tuli myös sellainen innostus, että haluaisin kirjoittaa lisää, mutta innostusta lieventää mahdolliset menetykset työttömyyskorvauksessa. En tiedä yhtään, kuinka paljon saisin tienata! Äiti sanoi, että laske jollain Kelan sivujen laskurilla. Kokemukseni mukaan tuollaiset omat laskutoimitukset vain menevät aina pieleen, joten olisi turhauttavaa edes yrittää. Niihin vaikuttaa liian monet seikat, että pieni ihminen voisi olemattomilla matemaattisilla kyvyillään ja pelkällä maalaisjärjellä niitä ymmärtää. Yritin kysyä työkkärissä, mutta ne tapansa mukaan käskivät kysyä Kelasta. Tuo "ei kuulu meidän vastuualueeseen" on niin tyypillistä eri virkailijoille! Aina vain heitetään asiakasta paikasta toiseen.

No, itse en aio kauan suostua tähän leikkiin. Jos on niin vaikeaa tehdä silloin tällöin töitä (minua kiinnostaisi juuri tällainen. Pienet projektit, joista innostua ja hankkia vähän lisätuloa.Minussa on kuitenkin hieman sisäistä pienyrittäjää) en tee sitten ollenkaan. Silloin kai noiden tukien virtaamisessa ei akateemiselle ihmiselle pitäisi olla ongelmia. Jos olisit alemmin koulutettu, sut voitaisiin laittaa kursseille ja kiusata muutenkin ties miten, mutta en usko, että minua pystytään näin kiusaamaan. Tai toinen mahdollisuus on, että haistatan pitkät tuille, lähden maahan jossa elää halvalla, kuten Intiaan ja kirjoitan sieltä käsin lehtijuttuja. Näyttäis kuitenkin siltä, ettei minun ole mitenkään mahdoton saada juttujani kaupaksi. Ai ai, kun haluaisin kirjoittaa Italian pyöräilystä ja luomutiloistakin tarinan. Ei mua raha oikeastaan paljonkaan houkuttele, ainakaan nyt kun sitä vaarin ansiosta (valmistujaislahja 2000 e) on tilillä reilusti, mutta olen luonnostani tarinankertoja. Nautin siitä, että saan tekstin välityksellä jakaa ajatuksiani muille ihmisille. 

Kalle lähti äsken mummolaan. Ihanaa olla välillä yksin! K on nykyään lähes aina kotona. Ei hän juuri näe kavereitaan ja ulkonakin hän käy vain illalla dyykkijuoksullaan. Hän väittää, että viihtyy työttömänä ja tykkää vain istua koneella, mutta näen kyllä hänessäkin välillä turhautumisen merkkejä. Siitä hyvä osoitus oli, että hän eilen harkitsi jopa, että menis kesällä pariksi kuukaudeksi töihin. Uskon, että se tekisi hänelle erittäin hyvää ja varmaan suhteellemmekin, olemme nykyään liikaa yhdessä. 

Kohta alan laittamaan ruokaa ja sitten suuntaan Hyvän mielen talon ahdistuneet ryhmään. Noista ryhmistä on kyllä tullut minulle eräänlainen henkireikä. Onhan niissä monilla vielä pahempiakin ongelmia kuin minulla, tai ainakin hyvin eri tyylisiä, mutta kuitenkin on ihanaa jakaa ihmisten kanssa omia näkemyksiään, puhua ongelmista ja ylipäätään nähdä erilaisia ihmisiä.

Huomenna lähdemme mökkeilemään. Se on kyllä tervetullutta vaihtelua arkeen! Toivottavasti pystyn rentoutumaan sillä reissulla vähän paremmin kuin edellisellä Tampereen reissulla (olin viikko sitten), jossa olin hetkittäin hyvinkin ahdistunut. Etenkin, kun kiertelimme taidemuseossa Johannan kanssa, olin täysin lamaantunut. No, oli minulla välillä mukavaakin Johannan seurassa, kuten illalla, kun hönöttelimme.